Luento loppuu, on aika pukea takki päälle ja lähteä polkemaan kotiin. Tosin ensin — tarkistus. Reppu on kiinni. Vai onko sittenkään? On juuri kulunut 5 sekuntia siitä, kun tarkistin viimeksi reppuni vetoketjut. En varmaan katsonut tarpeeksi tarkasti, joten tarkistan tilanteen uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Jossain vaiheessa sulakkeet kuitenkin kärähtävät ja on pakko huokaista todetakseen, että jos jokin on tippuakseen, se tippuu. Mutta samalla sitä miettii, miksi sillä oli alunperin edes niin paljon väliä? Ehkä oli. Ehkä ei. Kiero mutta vastahakoinen savolainen sisälläni ei löydä kysymykseen selkeää vastausta.

Pakko-oireinen häiriö saa minut välillä kuvittelemaan, että olen Carrie – mystisiä telekineettisiä voimia käyttävä kauhusankaritar.
Entä jos onnistun mieleni voimalla kääntämään hellan päälle, vaikken edes koskisi siihen? Ajatus on naurettava, mutta ajatuksen tuoma pelko on niin suuri, että joskus sitä lankeaa uskomaan. Syttyykö jokin palamaan, jos ajattelen tulipaloa?

Lapsuuden mieleenpainuvin muisto OCD:sta on pakonomainen tarpeeni toistella numeroita peilin edessä ennen nukkumaanmenoa. Oli hyviä ja huonoja numeroita. Parilliset numerot olivat hyviä, sillä siten numeroilla oli kaverit. Mutta 4 ja 13 olivat pelottavia numeroita, sillä ne merkitsivät kuolemaa eri kulttuureissa. Niitä numeroita ei saanut toistaa tai miettiä, että selviäisin varmasti yöstä. Yhtenä iltana iltarukousta lausuessani aloin toistamaan sanojen sijasta numeroita. Aivoni olivat jääneet peilin eteen toistamaan numeropareja.

1234123412341234…

Se oli noloa, mutta jälkeenpäin aika hauskaa. Äitini alkoi nauramaan.
OCD voi kuulostaa siltä, että yksilö on vain omien harhaisten ajatustensa sätkynukke yrittämässä suojella omaa korttitaloaan tuulenvireeltä. Sitä se osittain onkin. Epävarmuutta. Pelkoa. Toisaalta, sitä universumikin on. Joskus voit tehdä kaikkesi, mutta siitä huolimatta jotain pahaa voi tapahtua ilman, että voit vaikuttaa siihen itse sen kummemmin.

Voiko pakko-oireisesta häiriöstä voimaantua? Kun sitä ajattelee tarkemmin, näiden skenaarioiden pohtiminen viestii aika rikkaasta mielikuvituksesta. Omalla kohdallani OCD viestii myös vastuuntuntoisuudesta. On hyvä, että tarkistaa hellan. On hyvä, että tarkistaa oven ja avaimet. OCD:lle ei kuitenkaan riitä yksi tarkistuskerta.

Itse selkeästi vain altistamalla koen toipuvani OCD:sta. Joskus on hyvä vain antaa elämän arvaamattomalle virralle valta ja valua sen mukana. Se voi olla pelottavaa, mutta se voi toisaalta olla myös erittäin jännittävää. Uskaltamista poiketa rituaaleista. Voi olla jollain tavalla voimaannuttavaa kokea, että pahoja asioita ei tapahdu, vaikka sitä kuinka toistaisi päässään. Vaikka emme voi kontrolloida kaikkea, voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että ajatukset päässämme eivät hallitse ympäristöämme.

OCD pähkinänkuoressa

Pakko-oireiseen häiriöön eli OCD:hen kuuluvat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot.
Pakkoajatukset eli obsessiot ovat toistuvia mieleen pakonomaisesti tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia. Pakkotoiminnot eli kompulsiot ovat useimmiten keino yrittää hallita pakkoajatuksia. Pakko-oireisessa häiriössä voi olla vain pakkoajatuksia tai vain pakkotoimintoja, usein kuitenkin molempia.
Pakko-oireita lievitetään lääkityksellä, psykoterapialla tai oireiden hallintaa tukevilla harjoitteilla.
On suositeltavaa hakeutua hoitoon, jos koet pakko-oireiden häiritsevän jokapäiväistä elämää.

Lähde: Terveyskirjasto

Teksti ja kuvitus Kauppinen Riina